Sainpa sitten viimeinkin aikaiseksi aloittaa oman plokin. Kauan olinkin jo miettinyt uskallanko ja osaanko mitään kirjoittaa.
Minä olen siis Karsta. Tänä syksynä aloitin restomoniksi opiskelemaan ja pääsin viimeinkin muuttamaan kotoa pois. Se olikin suuri muutos, ei ehkä niinkään suuri minulle, mutta perheeni otti asian raskaasti(vaikka eivät sitä mielellään myönnäkkään). Niinhän se varmaan aina on, kun esikoinen lentää pesästä. Nyt sitten asustelen solussa kahden muun immeisen kanssa. Tai oikeastaan vain yhden, sillä tuo toinen ei paljoa kämpillä viihdy ja silloinkin vain omassa huoneessaan. Mutta suuri helpotus on ollut, kun kämppikset ovat olleet mukavia ja heidän kanssaan on tullut toimeen.
Se onkin sitten ollut yksi niitä harvoja onnekkaita asioita tämän syksyn aikana. Erosin kaksi kuukautta sitten kihlatustani. Yhdessä ehdimme olla jo melkein puolitoista vuotta. Asiaan vaikutti monikin asia, mutta ehkä välimatka ja erilleen kasvaminen olivat suurimat syyt. Ei sitä voinut enää jatkaa, kun ei ollut sitä jotain. Rakkaus vain kuoli.
En sitä oikeastaan osannut surra. Olin tiennyt sen tapahtuvan jo kauan aikaa. Jos jotain siitä kokemuksesta opin, niin sen etten enää ikinä pidä pahaa oloa sisälläni niin kauaa, vaikka kuinka pelkäisin satuttavani iyseäni ja muita. Asiat helpottivat kuitenkin paljon, kun asiasta puhuttiin ja vaikka yhdessä ei enää jatketakkaan, niin varmasti vielä voidaan puhua ja olla yhteydessä.
Tällä hetkellä elämä on muuttunut nin paljon, että meinaa jo pelottaa mihin vielä päädyn. Toisinaan ajattelen olisiko olut turvallisempaa jatkaa eksän kanssa vaikka rakkaus hiipuikin.
Opiskelen siis kansainvälisellä linjalla ja sen takia olen tutustunut moniin ulkomaalaisiin ihmisiin. Kuten esimerkiksi nykyiseen poikaystävääni(kö?) Jotain välillämme oli jo ennen kuin erosin eksästäni ja asiat ovat edenneet vauhdilla. Aika usein on riidelty ja erottu ja palattu takaisin yhteen. Jotain siinä miehessä vain on sellaista, että palaan hänen luokseen aina, vaikka mitä olisi tapahtunut.
Näemme asiat toki hyvin eri tavoin eri kulttuurien takia. Hän on muslimi ja minä en kuulu kirkkon lainkaan. Se ei ole kuitenkaan ongelma, mutta ajattelemme asioista vain niin eri tavoin ja molemmat olemme tempperamenttisia, joten yhteen tulee otettua milloin mistäkin. Eivät ne yleensä mitään vakavia asioita ole, mutta kumpikaan ei haluaisi antaa periksi..Joten omalta osaltani se menee yleensä mököttämiseen, jonka jälkeen saan aina pyytää anteeksi lapsellista käytöstäni.
Nyt lähden lukemaan läksyjä..tai syömään jotain. Huomenna lähden kämään kotona päin, joten kerron kuulumisia varmaankin vasta sunnuntaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti